Kuvassa uudelleenasfaltointi 17.8.1999.
1970-luvulla lahtelaiselle kartingratahankkeelle oli vahvat perusteet, ratoja oli vähän. Keijo ja Reijo Malinen, Ari ja Vesa Karhu sekä Jari Koiranen olivat osoittaneet menestystä Suomen FK- mestaruuskilpailuissa. Olihan jo silloin Lahdessa myös paljon muitakin hyviä kilpailijoita.
1978
14.3.1978 kokoontui liikennekasvatusta edistävä työryhmä Valtakulman Torni-kabinettiin. Paikalla ovat Juha Parmasuo Kartingliitosta, Eero Suutarinen Autoliitosta, Matti Kataja Lahden urheiluautoilijoista, Tapio Kallio Keski-Lahden seurakunnan mikroautokerhosta, Jouko Liljeroos, Toivo Hiltunen ja Martti Torkkola Lahden FK-kerhosta. Tässä kokouksessa päätettiin omarahoitteisesti käynnistää radan rakennustyöt ja samalla perustettin toimikunta hoitamaan käytännön toimenpiteitä. Työryhmä suunnitteli ja Jouko Liljeroos suunnitteli radan muodot puhtaiksi. Eivät tienneet tai aavistaneet herrat mihin ryhtyivät. Ja kuinka hyvään lopputulokseen tämä johtaisi.
Kilpailijat menestyivät jälleen SM-tasolla: Risto Laine voittaa C-luokan Suomen mestaruuden, Pekka Koiranen F-luokassa toinen, Jari Laine F-minissä kolmas ja Jari Koiranen A-luokassa toinen.
1979
Mikroautoratatoimikunta kokoontui 18.1.1979 Toivo Hiltusen johdolla. Jaettiin tehtäväalueet ja tarvikkeiden hankinta esim. 35 tonnin puskukone kahden päivän työ, toinen ilmaiseksi. Vastaavaksi mestariksi pyydettiin Taito Törö. Otteita seuraavien kokousten pöytäkirjoista: Päätettiin pitää tarkkaa kirjanpitoa autoilijoiden tuomista sorakuormista ja päätettiin antaa korvaukseksi neljä litraa naftaa kuormaa kohti. Polttoaine kerjättiin eri öljy-yhtiöiltä. Pöytäkirjan vakuudeksi laitettiin Timo Raikas, soraparooni.
Kaupungilta haetaan 110.000,- mk:n takausta asfalttilainaa varten.
3.10.1979 todetaan pohjatöiden edistyneen hyvin ja radalla muutaman päivän työt ennen asfaltin vetämistä. Syksyllä 1979 asfalttirahoituksen kanssa vaikeuksia. Perustetaan markkinointi-toimikunta. Päätetttiin rekisteröidä ratatoimikunta ja nimi muuttui samalla Lahden formula-K ratayhdistykseksi. Asfalttiraha-anomus lähetettiin kaupunginvaltuustoon, kaupunki ei myöntänyt rahoitusta vuoden 1980 budjetissa.
Kilpailijat menestyivät jälleen: F 50 luokassa Pekka Koiranen kolmas, Jari Koiranen A-luokassa kolmas ja Risto Laine voittaa C-luokan Suomen mestaruuden.
1980
Toivo Hiltunen jatkaa puheenjohtajana. Ratatoimikunnalla keskustelutilaisuus teknisen lautakunnan puheenjohtajan Mikko Vainion kanssa. Taisto Laine aloittaa kilpailutoimitsijakoulutuksen. Markku Koiranen ja Toivo Hiltunen tekevät alustavat suunnitelmat alueelle tulevista kiinteistä rakennuksista. Starckjohann sponsoroi 10.000,- mk:lla ensimmäistä tuomaritornia. SYP myöntää 2.500,- mk yleisöautoihin, kaupunki myöntää omavelkaisen takauksen asfaltointia varten. Volvon pihalla järjestettävän vappukilpailun järjestelyt olivat käynnissä. Ostetaan viipalerakennus yhdessä moottorikerhon kanssa. Toiminnanjohtajaksi valitaan Sulo Jalvanti. FK-ratayhdistys rekisteröidään. Markkinointitoimikunta tekee radalle oman tunnuksen, julkaisun ja rataesitteen.
4.6.1980 Radan asfaltointi käynnistyy. Asfalttilasku n. 101.000,- mk kiikutetaan myöhemmin kaupunginhallitukselle. Avajaiskilpailut pidetään 24.8.1980. Kaupunginjohtaja Seppo Välisalo avaa radan. Toimihenkilöt : luettelo Osanottajina mm. Taru Rinne, Mika Häkkinen, Pasi Koistinen, Timo Peltonen, Risto Laine, Juha Kuparinen, Ari Karhu, Jari Koiranen, Toni Raikas, Harri Luostarinen, Jari Laine, Tomi Luhtanen, Kari Liljeroos, Marko Rinteelä, Jukka Laaksonen ja Janne Paalanen. Avajaiskilpailut onnistuvat hyvin. Vuoden lopulla hallitus päätti yksimielisesti ottaa 15.000,- mk:n vekselin yhteisvastuullisesti.
Kilpailijat menestyivät edelleen: Jari Koiranen A-luokassa toinen, Ari Karhu kolmas, Kari Liljeroos formula nordic-luokan kolmas ja Risto Laine voittaa jälleen C-luokan Suomen mestaruuden.
1981
Toiminnallinen vuosi. Toivo Hiltunen jatkaa puheenjohtajana. Jäsenseurojen vuosimaksu 200 mk. Budjetin loppusumma 160.000,- mk, asfaltin osuus 101.000,- mk . Seppo Karhu toimii kilpailunjohtajana kevään kilpailuissa. Markku Nykänen tulee toimintaan mukaan. Päätettiin vuonna 1982 pitää kolmet kilpailut. Anotaan 15.00,- mk:n vekseli määräajaksi. Eero Suutarinen täyttää 50 vuotta. 15.000,- mk:n vekseli uusitaan joulukussa. Tilikirjanpito tehdään ensimmäisen kerran tietokoneella.
Risto Laine voittaa Lappeenrannassa C-luokan Euroopan mestaruuden. SM-hopeaa saavuttavat Kari Liljeroos, Juha Kuparinen, Ari Karhu, sekä SM-pronssia Tomi Luhtanen. Jari Koiranen voittaa A-luokan Suomen mestaruuden. Ja lisäksi kärkikuljettajiin kuuluu Toni Raikas.
1982
Toivo Hiltunen jatkaa edelleen puheenjohtajana. Uusitaan vekseli. Anotaan kaupungilta 50.000,- mk keskeneräisten rakennusten saattamiseksi kuntoon. Päätettiin pitää vuonna 1983 korkeintaaan kolme kilpailua. Tehdään kausiohjelma. Rataa pyritään kehittämään pitkän tähtäimen suunnitelman puitteissa. Vuonna 1984 kokeilukilpailu, 1985 kansainvälinen esikisa, 1986 Euroopan mestaruuskilpailu, 1987 maailmanmestaruuskilpailu. Kaikki nämä melkein toteutuivat. Lemminkäinen karhuaa korkolaskua asfaltista maksettavaksi. Päätettiin ettei makseta. Ratayhdistys järjestää Keke Rosberg formula 1 näyttelyn suurhallissa. Näyttely onnistuu ja tuottaa.
Jari Koiranen voittaa A-luokan ja Pasi Koistinen G-luokan Suomen mestaruuden.
1983
Toivo Hiltunen jatkaa edeleen puheenjohtajana. Taisto Sinisalo tulee hallitukseen. Eero Suutarinen esittelee uuden toimitila-rakennuksen piirustukset. Rakennus pyritään tekemään ympärivuotiseen käyttöön. Taisto Peltonen jää ansiokkaasti toimineena pois ratayhdistyksestä. Anotaan vuodelle 1984 kolmet kilpailut. Kaupunki myöntää 50.000,- mk:n avustuksen radalle. Martti Järvinen tekee huoltorakennuksen piirustukset. Pentti Alander ja Toivo Malinen täyttävät 50 vuotta. Tomi Talja syntyy. Naistoimikunnassa touhuaa 23 jäsentä. Huoltorakennukseen tehdään perustukset, kustannusarvio perustusten jälkeen 315.00,- mk.
Lahtelaiseksi vuoden FK-ajajaksi valitaan Jari Laine.
1984
Puheenjohtajana jatkaa edelleen Toivo Hiltunen. Hiltunen, Suutarinen ja Talja tapaavat kaupunginjohtaja Välisalon. Muistaakseni informoitiin huoltorakennusasiaa. Anottiin vuodelle 1985 neljä kansallisen tason kilpailua. Päätettiin, että rakennustyöt tehdään suurimmaksi osaksi talkoilla. Rakennuksen rakentavat Alander, Räty ja Rosilainen. Sinisalo ja Erkki Laaksonen hoitavat tehokkaasti autopaikka- ja harjoitusmaksujen keräyksen. Anottiin junior MM-kilpailuja Lahteen. Jos MM-kilpailut eivät käy, anomme A-luokan euroopanmestaruuskilpailuja.
Formula nordic-luokassa Jari Laine saavuttaa SM-hopeaa. Vuoden lahtelaiseksi kuljettajaksi valitaan Mika Utria.
1985
Puheenjohtajaksi valitaan Pentti Alander. Huoltorakennus valmistuu käyttökuntoon. Anotut kilpailut järjestetään.
Tähän seitsemän vuoden jaksoon voi katsoa rataa ja rakennuksia perustavan työn päättyneen. Radan hyväksi käytetty ajan määrä kokouksissa, talkoissa ym. tehtävissä on ollut valtava. Satoja kokouksia, kymmeniä tuhansia työtunteja, kerjäämistä, rahoittamista. Tämä porukka on tehnyt nuorisolle ja jälkipolville uskomattoman palveluksen. Niin kuin tulokset kertovat samalla on hoidettu myös omien poikien kilpailutoiminta. Vuoden 1985 jälkeen on radalla järjestetty vuosittaiset kilpailut, mainittakoon Keke-CUPin finaali 1987, SVUL:n karting leiri 1986, euroopanmestaruuskilpailujen pohjoislohkon karsinta, vielä osin vanhan porukan toimesta v. 1989. Joka vuosi Lahdessa on järjestetty SM-kilpailut. Eero Suutarisen ja Taisto Sinisalon vetäminä on rakennettu uudet varikkoaidat, asfaltoitu lisävarikkoalueet ja v. 1995 valmistui uusi tuomaritorni ja rata asfaltotiin uudelleen v. 1999.
Puheenjohtajina ovat vuoden 1986 jälkeen toimineet: Jouko Liljeroos, Pekka Talja, Juhani Gebhard, Eero Suutarinen, Kari Koskimaa, Tapio Kallio, Jari ja Anne Koiranen. Vuonna 2000 luopuu pitkään mukana ollut Taisto Sinisalo tehtävistään.
Mika Utria saavuttaa formula nordicissa SM-pronssia, Risto Laine C-luokassa hopeaa. Näiden vuosien kärkikuljettajiin kuului myös Tomi Nykänen.
1980-luvun lopulla kilpailijoiden määrä laskee, saavutetaan aallonpohja.
Vuosikymmenen taitteessa kuitenkin nimet Tomi Veijalainen, Tomi Nykänen, Risto Laine, Jyri Kallio, Mika Back ja Ville Nieminen pitävät mainetta yllä. Uusi polvi nousee 90-luvulla. FK-kerho tehostaa toimintaansa ja uusia ajajia syntyy: Risto Lappi, Mika Roos, Tomi Talja, Jiri Seppälä, Jukka Hatakka, Jukka Pulkkinen, Jesse ja Joona Välimaa, Toni ja Jerry Lukkarinen, Pekka ja Matti Saarinen, Atte Mustonen, Mika Leirilaakso, Antti Järnström, Markus Kaipainen ja monien muiden kilpailijoiden joukko pitävät lahtelaista mainetta yllä.
Seuraavat kuvat ovat ajalta jolloin nurmea ei ollut vielä saatu aikaiseksi penkalle