Lahden FK on Pippon moottoriurheilukeskuksen karting-rataa ylläpitävä yhdistys, jonka pääasiallinen toiminta on nuoriso -ja harrastustoiminnan ylläpitäminen.
Lahden Pippon karting-radan historia ulottuu jo vuoteen 1980, jolloin se rakennettiin Lahden seudun eri moottoriurheiluseurojen kesken, pääosin runsain talkoovoimin. Idea radan rakentamisesta syntyi jo kaksi vuotta tätä aiemmin. Tästä eteenpäin, nyt yli kolmenkymmenen vuoden ajan, rata on palvellut sekä Lahden, että koko eteläisen Suomen harrastajia loistavana ja paljon kehuttuna suorituspaikkana. Tavoitteenamme on entisestään kehittää ja parantaa rataa.
Lahden FK kerho on opastanut radalla nuoria kuljettajanalkuja harrastuksen pariin ja avustanut heitä eteenpäin. Radalla ovat kisailleet tutut nimet, kuten Kimi Räikkönen, Mikat Häkkinen ja Salo, sekä monet muut tunnetut suomalaiskuljettajamme. Keväisin järjestettävän ajokoulun myötä yhä useammat lapset vanhempiensa kanssa löytävät tiensä tämän hienon harrastuksen pariin. Lahden radalla uransa 90-luvun lopulla aloittanut Valtteri Bottas on erinomainen nykyesimerkki siitä, miten Pippon karting-radalla kerhon avustuksella alkaneesta harrastuksesta on muodostunut halun ja onnistumisten kautta ammatti maailman huipulla. Valtterin lisäksi Lahdesta on tullut vuosikymmenien aikana useita menestyksekkäitä kuljettajia, joista osa toimii vielä ammattimaisen moottoriurheilun parissa.
Viime aikoina käytettävissä olleet varat ovat menneet ympäristölupaprosessin käsittelyyn, jonka vaatimiin selvityksiin ja mittauksiin on mennyt merkittävä summa rahaa. Tämän johdosta rata-alueelle on tehty vain välttämättömiä korjauksia hyvän kunnon ylläpitämiseksi. Ensi kesäksi on kuitenkin suunnitelmissa kohentaa rata-alueen kuntoa entisestään ja Lahden FK tarvitsevat tukeanne.
Listalla ovat mm.
- Lasten karting -autojen uusiminen vanhenevan kaluston tilalle, uusien harrastajien saamiseksi lajin pariin
- Lakkilantien ja varikon välisen aidan kunnostus, jotta saamme edelleen vähennettyä meluhaittoja ympäristöön
- Kaluston päivittäminen vieläkin ympäristöystävällisempään suuntaan (melu ja päästöt)
- Tuomaritornin parvekehirsien korjaukset ja markiisin uusinta
- Radan kahvion työntekijän palkan tukeminen (osittain tuettu työllistämistuella).
- Radan talonmiehen palkan tukeminen (osittain tuettu työllistämistuella).
Edellä kerrottu toiminnan kohentaminen on ensisijainen tavoitteemme, jotta nuorilla harrastajilla on mahdollisimman matala kynnys tulla lajin pariin. Lisäksi Lahden karting-rata on ollut ja tulee olemaan mukana lajiliittojen kanssa kehittämässä kartingin melu- ja ympäristöasioita entistä parempaan suuntaan, jotta sekä Lahden, että muidenkin ratojen olemassaolo olisi turvattu. Muun muassa radan ympärillä olevia aitoja ollaan mahdollisuuksien puitteissa vaihtamassa melua estävämmäksi ja kerhon kalustoon on tehty melua vaimentavia ratkaisuja.