
Lahden FK Ry sekä Suomen Karting liitto Ry järjestävät jälleen karting -ajokoulutoiminnan 6-10 -vuotiaille nuorille Pippossa. Koulutuksen tavoitteena on madaltaa kynnystä aloittaa karting -harrastus sekä tarjota jo toiminnassa mukana oleville 6-10 -vuotiaille Lahden FK-kerhon junioreille mahdollisuus monipuoliseen ohjattuun harjoitteluun. Lasten vanhemmat tulevat osallistumaan harjoituksiin huoltajina ja hankkivat kilpailukokemusta toimimalla Lahden FK-kerhon järjestämissä kilpailuissa toimitsijoina.
Karting harrastuksena kiinnostaa monia nuoria, mutta kaluston hankinta on monen nuoren vanhemmalle liian suuri investointi harrastuksen aloittamiseksi. Kun harrastusta on ensiksi päästy edullisesti kokeilemaan kerhon kalustolla, voidaan myöhemmin hankkia oma karting -auto nuoren innostuksen säilyessä lajiin. Koulutetut ohjaajat opastavat tarvittaessa oman kaluston hankinnassa. Toiminta keskittyy kesäisin lajiharjoitteluun. Tarkoituksena on opastaa aloittelevia nuoria kehittävän harrastuksen pariin (auton hallinta, käyttäytyminen radalla harjoituksissa ja kilpailuissa) leikinomaisuutta unohtamatta.
Ajokoulu 2026
Ilmoittautumis- ja informaatiotilaisuus järjestetään maanantaina 27.4.2026 Pippon karting- radan kahviossa (Lakkilantie 193) alkaen klo. 17.00. Paikkoja rajoitetusti. Ilmoitautua voi kerhon sähköpostiin.
Ajokoulupäivä on lauantai 16.5.2026 klo 10:00 – 18:00. (Huom. päivämäärä muuttunut.)
Lisäksi on ajoharjoittelua 27.5.2026, 3.6.2026 ja 10.6.2026 klo 17-20. (Huom. päivämäärät muuttuneet.)

Liity FK-Kerhon Facebookiin